Etniset heimot ja Longjin viehättävät riisiterassit
Tällä mielenkiintoisella kokopäiväretkellä tutustut Kiinan ylänköseutujen etnisiin heimoihin ja näet Longjin vaikuttavat riisiterassit.
Retki alkaa automatkalla Huangluo Yaon kylään, joka sijaitsee Jinsha-joen varrella. Kylää asuttaa punapukuinen Yao-heimo, joka on päässyt jopa Guinnessin ennätysten kirjaan ”Maailman pitkähiuksisimpana kylänä”. Yao-naiset kasvattavat nimittäin upeat mustat hiuksensa jopa 2 metrin pituisiksi, ja painoa kampauksella voi olla peräti 1,5 kiloa. Pitkiä hiuksia pidetään vaurauden ja pitkän elämän symbolina. Naiset leikkaavat hiuksensa vain kerran elämässään täyttäessään 18 vuotta, mikä on merkki siitä, että tyttö on kasvanut aikuiseksi ja on valmis menemään naimisiin.
Hiuksiin liittyy monia sääntöjä. Naimattoman naisen tulee peittää hiuksensa eräänlaisella huivilla, kun taas naimisissa olevat lapsettomat naiset letittävät hiuksensa kahdelle paksulle letille. Jos naisella on lapsia, hiukset kiedotaan pään ympärille turbaanin tapaan ja otsalle sidotaan pieni nuttura.
Aina vuoteen 1987 saakka naisten hiuksia pidettiin pyhinä. Ainoastaan aviomies sai nähdä naisen pitkät ja kauniit hiukset vapaana – ja ainoastaan hääpäivänä. Jos mies sattui vahingossa näkemään naimattoman naisen hiukset, hänen tuli rangaistuksena viettää seuraavat kolme vuotta naisen perheessä eräänlaisena kotivävynä. Perinteet muuttuivat, kun kylä alkoi saavuttaa suosiota turistien keskuudessa.
Vierailun aikana opit myös salaisuuden paksujen, terveiden, kiiltävien ja ikääntyessäänkin mustina pysyvien hiusten takana.
Tämän mielenkiintoisen visiitin jälkeen jatketaan matkaa hieman korkeammalla sijaitsevaan Ping’anin kylään. Zhuang-heimo on asuttanut kylää ja sitä ympäröivää aluetta jo yli 650 vuotta. Ensimmäisenä ohjelmassa on kyläkierros, jonka aikana saat hyvän kuvan siitä, millaista arkea Ping’anissa eletään. Kiinnitä huomiota moniin portaikkoihin.
Yli satavuotiaissa puutaloissa asuu perinteisesti useampi sukupolvi, ja tätä varten taloihin rakennetaan useampia kerroksia. Alin kerros on varattu kotieläimille, kuten sioille, hevosille ja lehmille. Ensimmäisessä kerroksessa on keittiö, ja ylimmässä kerroksessa nukkuvat asukkaat. Hyvällä onnella voit saada kutsun tutustumaan paikallisen perheen kotiin ja seuraamaan heidän arkisia askareitaan.
Ping’an tunnetaan myös sen lähellä sijaitsevista Longjin riisiterasseista, joiden vehreys jatkuu niin pitkälle kuin silmä kantaa. Longji tarkoittaa lohikäärmeen selkää, ja riisiterassien muoto tuokin mieleen lohikäärmeen suomut. On helppo ymmärtää, miksi Longjin riisiterasseja pidetään maailman kauneimpina, ja miksi ne inspiroivat runoilijoita ja houkuttelevat valokuvaajia ja turisteja kaikkialta maailmasta. Uskomattoman laajalle levittyvät, häikäisevän vehreät ja säännöllisen muotoiset riisiterassit ovat todella vaikuttava näky! Zhuang-heimon esi-isät raivasivat riisipellot jo satoja vuosia sitten vuorten rinteille 300-1100 metrin korkeuteen.
Kylästä matka jatkuu jyrkkiä polkuja pitkin riisiterassien keskelle. Ensimmäinen etappi on näköalapaikka nimeltä ”Seitsemän tähteä ja kuu”. Täältä avautuvat näkymät ovat sanoinkuvaamattoman kauniita, ja ympärillä kohoavat mahtavat vuoret saavat ihmisen tuntemaan itsensä todella pieneksi. Hengähdä hetkinen, nauti näköaloista ja muista ottaa paljon valokuvia. Tämän jälkeen jatketaan seuraavalle näköalapaikalle, joka tunnetaan nimellä ”Yhdeksän lohikäärmettä ja viisi tiikeriä”. Täältä avautuvat näkymät ovat vähintään yhtä vaikuttavia, ja riisiterassien lisäksi voit nähdä Ping’anin kylän kaikessa kauneudessaan.
Tämän jälkeen palataan kylään, josta ajetaan takaisin Yangshuoon.
Paikallisessa maalaisravintolassa nautittava lounas sisältyy hintaan.
Tällä retkellä on mukana vain TourCompass-matkatoimiston asiakkaita.
Suosittelemme varaamaan retken jo matkavarauksen yhteydessä tai viimeistään 3 viikkoa ennen matkalle lähtöä. Retken voi myös varata oppaalta perillä matkakohteessa, mikäli paikkoja on vielä jäljellä.
per henki alkaen: 173 € |