Kilimanjaron huipun eli Uhuru Peakin saavuttaminen palkitsee kaikki ponnistukset ruhtinaallisesti.
Huipulta avautuva näköala on nimittäin yksinkertaisesti ikimuistoinen.
Mutta milloin on paras aika kiivetä Kilimanjarolle?
Lue lisää alla!
Huomaa: Alla oleva opas on vain suuntaa antava.
Kilimanjaron sijainti lähellä päiväntasaajaa tarkoittaa, että vuorella ei ole samanlaista neljää vuodenaikaa kuin meillä Suomessa.
Lämpötilat eivät itse asiassa juurikaan vaihtele vuoden mittaan, vaan sääolosuhteisiin vaikuttavat enemmän meneillään oleva kausi ja eri kasvillisuusvyöhykkeet.
Kilimanjaron vuodenajat jakautuvat kahteen kauteen, kuivaan kauteen ja sadekauteen, joista molempia koetaan vuoden aikana kaksi.
Kuivat kaudet ajoittuvat:
Kuivaa kautta luonnehtivat leudot lämpötilat kesä-elokuuta lukuun ottamatta, jolloin ilmat voivat olla viileämmät. Lisäksi sää on selkeämpi ja sadetta saadaan vähemmän kuin sadekaudella.
Vähäisempien sademäärien ansiosta nämä kuukaudet ovat myös Kilimanjaron korkeasesonkia, jolloin vuorelle saapuu enemmän kiipeilijöitä muihin aikoihin verrattuna.
Sadekaudet ajoittuvat:
Sadekaudelle ovat ominaisia suuret sademäärät, etenkin huhti- ja toukokuussa. Sateita saadaan eniten Kilimanjaron etelä- ja itäpuolella. Sateet tarkoittavat huonompaa näkyvyyttä, tosin lyhyen sadekauden aikana näkyvyys on aamun tunteina hieman parempi.
Suuremman sademäärän vuoksi sadekaudet eivät ole yhtä suosittuja kiipelijöiden keskuudessa kuin kuivat kaudet. Näiden kuukausien aikana voit siis saada hieman yksityisemmän kiipeilykokemuksen.
Alla on yhteenveto Kilimanjaron sääolosuhteista ympäri vuoden.
Tammikuusta maaliskuuhun ilmat ovat leutoja ja aamulla ja iltapäivällä on selkeää.
Päivät ovat lähes pilvettömiä, mutta Kilimanjaron huipulla voi tulla jonkin verran vettä tai lunta.
Maaliskuun ja toukokuun välisenä aikana vuorella vallitsee sadekausi. Tämä tarkoittaa usein heikompaa näkyvyyttä. Pilvet voivat olla raskaita ja sateet voimakkaita – ja aivan huipulla voi sataa jopa lunta.
Sadekauden aikana vaellus voi osoittautua tavallista haastavammaksi, joten jos olet vasta-alkaja, kannattaa valita jokin muu aika vuodesta. Toisaalta reitit eivät ole yhtä ruuhkaisia ja kokemus on yksityisempi tähän vuodenaikaan.
Kun Suomessa on kesä, Tansaniassa voi olla jopa kylmä.
Päivälämpötilat ovat leutoja, mutta yöt ovat viileitä. Näkyvyys on normaalisti erittäin hyvä. Nämä kuukaudet, samoin kuin syyskuu ja lokakuu, ovat myös kuivempia kuin vuoden muut kuukaudet.
Muutaman viileän kuukauden jälkeen lämpötilat alkavat pikkuhiljaa nousta.
Lämpimämmät säät tuovat mukanaan sumua vuoren alarinteille, mutta korkeammalla sumu hälvenee ja ilma on selkeämpi.
Vuoden viimeisinä kuukausina on odotettavissa iltapäiväsateita ja silloin tällöin myös ukkosta. Sateista huolimatta näkyvyys on hyvä aamun tunteina ja yöaikaan.
Sadekauden ja kuivan kauden lisäksi korkeusmetrit vaikuttavat siihen, millaista säätä Kilimanjarolla on odotettavissa.
Matkallasi huipulle vaellat nimittäin peräti viiden eri kasvillisuusvyöhykkeen läpi, joista kullakin vallitsevat omat ainutlaatuiset sääolosuhteensa.
Vuoren juurella lämpötilat pysyttelevät 21 ja 27 asteen välillä ympäri vuoden, mutta mitä korkeammalle nouset, sen kylmemmäksi ilmat muuttuvat. Vuoren huipulla Uhuru Peakilla yölämpötilat voivat laskea jopa -7…-29 asteeseen.
Kilimanjarolle on mahdollista nousta kaikkia reittejä pitkin mihin aikaan vuodesta tahansa.
Eri reitit kulkevat vuoren eri puolilla, mikä tarkoittaa, että tietyt reitit ovat parhaimmillaan tiettyyn aikaan vuodesta.
Jos haluat tutustua paremmin eri reitteihin, lue oppaamme Kilimanjaron reitteihin.
Suurin osa matkasta huipulle taitetaan päivän tunteina, mutta viimeinen osuus vaelluksesta tapahtuu yön pimeydessä niin, että Uhuru Peakille saavutaan auringon noustessa.
Monet kiipeilijät haluavat nousta viimeisen osuuden joko täydenkuun loisteessa – ilman otsalamppuja – tai uudenkuun pimeydessä, jolloin tähdet näkyvät erityisen kirkkaasti ja selkeästi.
Kannattaa siis ottaa uudenkuun ja täydenkuun ajankohdat huomioon vuoren valloittamista suunnitellessa. Huomaa kuitenkin, että täysikuu ja uusikuu ovat suosituimpia ajankohtia, joten vuorella on näinä aikoina tavallisesti paljon muitakin kiipeilijöitä.
Katso taulukko alla:
Täysikuun päivämäärät | Tammi | Helmi | Maalis | Huhti | Touko | Kesä | Heinä | Elo | Syys | Loka | Marras | Joulu |
2023 | 6 | 5 | 7 | 5 | 5 | 3 | 3 | 1,30 | 29 | 28 | 27 | 26 |
2024 | 25 | 24 | 25 | 23 | 23 | 21 | 21 | 19 | 17 | 17 | 15 | 15 |
*Huomaa, että päivämäärät ovat arvioituja. Tarkista sekä päivämäärät että täydenkuun tarkat ajankohdat kertaalleen ennen matkan varaamista.
Maailman korkeimman vapaasti seisovan vuoren huipun valloittaminen on ainutlaatuinen ja ikimuistoinen kokemus.
Oletko jo päättänyt, milloin haluat lähteä matkaan? Voit käyttää suunnittelussa apuna Kaikki Kilimanjarosta -opastamme, josta löydät paljon lisää tietoa muun muassa yksittäisistä reiteistä ja matkaohjelmista.
Jos tarvitset apua reitin, vuodenajan tai molempien valinnassa, älä epäröi ottaa yhteyttä matkailuneuvojiimme, jotka auttavat sinua mielellään suunnittelemaan täydellisen matkan.
Huomaa, että yllä oleva opas on ohjeellinen, ja suositukset voivat muuttua milloin tahansa.
TourCompass – Turistista matkalaiseksi